Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Tomi Karhunen Tapparan maalille

Tomi Karhunen Tapparan maalille

 

Tappara on tehnyt kahden vuoden sopimuksen 25-vuotiaan maalivahdin Tomi Karhusen kanssa. Karhunen siirtyy kirvesrintoihin Oulun Kärpistä, jonka riveissä hän on ollut voittamassa kahta peräkkäistä Suomen mestaruutta 2014 ja 2015.

Karhunen pelasi viime kaudella Kärpissä 39 runkosarjaottelua ja oli Liigan kärkeä torjuntatilastoissa, torjuntaprosentti 92,73 ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,93. Playoffeissa hän torjui yhdeksässä ottelussa aloittaen muun muassa viisi finaaliottelua Tapparaa vastaan.



Viime kauden parhaaksi Liiga-maalivahdiksi valitulla Juha Metsolalla on edelleen sopimus Tapparan kanssa ensi kaudesta. Hän neuvottelee parhaillaan siirrosta KHL:ään Tapparan suostumuksella.

Tapparan maalivahtiosaston täydentää 20-vuotias tšekkimaalivahti Dominik Hrachovina, joka viime kaudella teki Liiga-debyyttinsä pelaten kolme ottelua. Pääosan kaudesta Hrachovina pelasi Mestiksen LeKissä.

Tapparan tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle


Tampereen Tappara - logo

Tappara - 2014-2015 Miesten edustusjoukkue

Pelaajat kaudella 2014-2015

Ottelut kaudella 2014-2015

Seuran tiedot - Seuran kotisivut


DominikHrachovina

Dominik Hrachovina

29.7.1994 Brno, CZE
Tiedot

TomiKarhunen

Tomi Karhunen

29.10.1989 Oulu
Tiedot

JuhaMetsola

Juha Metsola

24.2.1989 Tampere
Tiedot


Ruben Rafkinin sopimus purettu

Ruben Rafkinin sopimus purettu

Tapparan ja Ruben Rafkinin välinen pelaajasopimus on purettu yhteisymmärryksessä.

Lue lisää
Erik Borg jatkaa Ilveksessä kaudella 2025–2026

Erik Borg jatkaa Ilveksessä kaudella 2025–2026

Ilves ja ruotsalaishyökkääjä Erik Borg ovat solmineet yksivuotisen jatkosopimuksen.

Lue lisää
Jonathan Andersson Tapparaan

Jonathan Andersson Tapparaan

Ruotsalaispuolustaja Jonathan Andersson siirtyy Tapparaan loppukauden ja ensi kauden kattavalla sopimuksella. 31-vuotias Andersson on kiekkoillut koko tähänastisen uransa kotimaassaan.

Lue lisää
Mike O’Leary palaa Ilvekseen loppukaudeksi

Mike O’Leary palaa Ilvekseen loppukaudeksi

Viime kaudella Ilveksessä seitsemän runkosarjaottelua ja viisi playoffs-ottelua pelannut kanadalaishyökkääjä Mike O’Leary, 27, palaa seuraan loppukauden kattavalla sopimuksella.

Lue lisää
John Nybergin vuokrasopimusta jatkettu tammikuun loppuun

John Nybergin vuokrasopimusta jatkettu tammikuun loppuun

Ilves ja HV71 ovat sopineet ruotsalaispuolustaja John Nybergin vuokrasopimuksen jatkamisesta tammikuun loppuun asti. Sopimukseen sisältyy edelleen Ilveksen optio pelaajan vuokraamisesta myös loppukaudeksi.

Lue lisää
Ilveksen Adam Najman sivussa terveyshuolien vuoksi

Ilveksen Adam Najman sivussa terveyshuolien vuoksi

Ilveksen t¹ekkihyökkääjä Adam Najman, 23, on sivussa joukkueen toiminnasta määrittelemättömän ajan terveyshuolien vuoksi.

Lue lisää