Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Lupaava Hugo Boman jatkaa Näädissä kaksivuotisella sopimuksella

Lupaava Hugo Boman jatkaa Näädissä kaksivuotisella sopimuksella

Boman on ehtinyt jo edustaa Näätiä kahden kauden verran hajanaisilla minuuteilla. Yhteensä kahden kauden aikana Raholan Pyrkivä -kasvatille on kertynyt kokemusta 13 Korisliiga-ottelun verran.

Korisliigan lisäksi vielä A-poikaikäinen Boman on pelannut kasvattajaseuransa Divari B -joukkueessa sekä BC Nokian juniorijoukkueissa. Alle 19-vuotiaiden ykkösdivisioonassa Boman voitti päättyneellä kaudella korikuninkuuden ylivoimaisesti 31 pisteen keskiarvolla.

- Tero (Vasell) on tehnyt loistavaa työtä hänen kanssaan junioreissa. Hugolla on erittäin paljon potentiaalia ja hänestä voi kasvaa erityinen pelaaja. Moni juniori ei pysty tekemään yhtä paljon asioita kentällä kuin hän. – Greg Gibson

- Hugon pallonkäsittelynsä on hyvällä tasolla ja hän osaa heittää. Ainoa asia, mikä jarruttaa on hänen voimansa. Hän on late bloomer, joka näyttää jälleen kasvaneen kesän aikana. Jossain vaiheessa hän tulee puhkeamaan kukkaansa. Toivottavasti hänelle avautuu mahdollisuus saada minuutteja tulevalla kaudella. – Greg Gibson

BC Nokian ja Bomanin välisen pelaajasopimuksen kolmas vuosi on molempien osapuolien välinen optiovuosi.

Näätien kesän harjoitusringissä tullaan myös näkemään BC Nokian muita U19-joukkueen pelaajia.

Bomanin lisäksi Näädillä on pelaajasopimukset Matias Ojalan, Lauri Toivosen, Antero Lehdon, Michael Besselinkin, Lassi Nikkarisen ja Antti Ahosen kanssa. Päävalmentajana jatkaa Greg Gibson, jonka apuna ovat valmentaja Tero Vasell ja fysioterapeutti Tommi Tatti.

Lähde: bcnokia.fi


Takaisin edelliselle sivulle




Raholan Pyrkivän Juntuselle yhden ottelun kilpailukielto

Raholan Pyrkivän Juntuselle yhden ottelun kilpailukielto

Suomen Koripalloliiton kurinpitopäällikkö Tero Kankaanpää on määrännyt Raholan Pyrkivän Niki Juntuselle yhden ottelun kilpailukiellon.

Lue lisää
Antti Nikkilä Pyrinnön naisten korisliigajoukkueen päävalmentajaksi

Antti Nikkilä Pyrinnön naisten korisliigajoukkueen päävalmentajaksi

Tampereen Pyrinnön naisten korisliigajoukkueen päävalmentaja vaihtuu loppukaudeksi, kun tehtävää hoitanut Juri Heinämäki luovuttaa vastuun Antti Nikkilälle.

Lue lisää
Näädille ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus - Wes Washpun Nokialle Ventspilsistä

Näädille ensimmäinen ulkomaalaisvahvistus - Wes Washpun Nokialle Ventspilsistä

BC Nokian Korisliiga-joukkue on kiinnittänyt ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksensa, kun viidennen ammattilaiskautensa aloittava takapelaaja Wes Washpun, 27, on tehnyt pelaajasopimuksen Näätien kanssa.

Lue lisää
Pyynikin Pimut luottaa nousun arkkitehteihin Naisten Korisliigassa

Pyynikin Pimut luottaa nousun arkkitehteihin Naisten Korisliigassa

Tampereen Pyrintö on tehnyt jatkosopimuksen kaudelle 2020/2021 Emilia Anttilan, Jemina Vidgrenin, Heli Poikelan, Iina Mäkelän, Emma Törnblomin sekä Liisa Taposen kanssa.

Lue lisää
Veteraanilaituri Matias Ojala liittyy Näätiin

Veteraanilaituri Matias Ojala liittyy Näätiin

BC Nokia on tehnyt 1+1-mallisen pelaajasopimuksen Matias Ojalan, 30, kanssa.

Lue lisää
BC Nokian valmennusjohto valmiina tulevaan kauteen

BC Nokian valmennusjohto valmiina tulevaan kauteen

BC Nokian Korisliiga-joukkueen valmennusryhmä on valmiina tulevaan kauteen 2020/21.

Lue lisää