Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Jaamme myös sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoa siitä, kuinka käytät sivustoamme. Näytä tiedot
Sulje

Superpesiksen runkosarjaa venytetään pidemmälle syksyyn

Superpesiksen runkosarjaa venytetään pidemmälle syksyyn

 

Superpesiksen sarjajärjestelmät uudistuvat. Kaksinkertaisen runkosarjan lisäotteluista, kuten paikalliskierroksista ja valintaotteluista, luovutaan. Tilalle tulevat ylempi ja alempi jatkosarja.

Alkusarja pelataan kaksinkertaisena. Ylemmässä jatkosarjassa seitsemän parasta tavoittelevat runkosarjan voittoa, kotietua ja ylipäätään asetelmia kahdeksan parhaan pudotuspeleihin. Alemmasta jatkosarjastakin voi vielä ponnistaa jopa mestariksi asti.

Puolivälieristä pääsee jatkoon kahdella voitolla. Välierä- ja loppuottelusarjan katkaisuun tarvitaan kolme voittoa.

- Runkosarja jatkuu kaikkien joukkueiden osalta pidempään eli selkeästi elokuun puolelle. Tämä on merkittävää niin joukkueiden, yleisön kuin seurojen taloudenkin kannalta. Lisäksi jatkosarjoissa nähtäneen paljon tasaisia pienten marginaalien otteluita, joiden odotetaan herättävän kiinnostusta, Superpesiksen toimitusjohtaja Jussi Pyysalo toteaa.

- Sellaista sarjajärjestelmää ei varmasti ole olemassakaan, joka toimisi kaikissa tilanteissa. Tässä sarjaohjelmien laatijan Seppo Mustosen ideoimassa mallissa pyrkimys on kuitenkin maksimoida kiinnostavien otteluiden määrä. Suurimmalla osalla joukkueita ottelut jatkuvat vielä jatkosarjojen jälkeen, joten täysin merkityksettömiä otteluita en usko näkevämme juurikaan, Pyysalo jatkaa.

Miesten Superpesiksessä on mukana 14 joukkuetta kaudella 2017. Kaksi joukkuetta joutuu karsimaan sarjapaikastaan ja viimeinen putoaa suoraan tehden tilaa pääsarjatasolla Ykköspesiksen voittajalle. Naisten Superpesistä pelataan 11 joukkueella. Yksikään joukkue ei putoa suoraan alaspäin, sillä Superpesis pyritään täydentämään 12 joukkueen sarjaksi.

Superpesiksen tiedotteesta / UrheiluSuomi.com


Takaisin edelliselle sivulle




Manu Vartiasta Manse PP:n naisten vastuuvalmentaja

Manu Vartiasta Manse PP:n naisten vastuuvalmentaja

Manse PP:n omat huippulahjakkaat juniorit Viivi Vahtolammi ja Lilli Mäkelä liittyvät naisten joukkueen vahvuuteen. Manu Vartia on naisten uusi vastuuvalmentaja ja Lauri Kivelä vastaa tulevalla kaudella videovalmennuksesta.

Lue lisää
Henri Puputti siirtyy Manse PP:n riveihin

Henri Puputti siirtyy Manse PP:n riveihin

Manse PP saa kovan vahvistuksen lyöjäosastolle, kun vuoden pesäpalloilijaksi vuonna 2017 valittu Henri Puputti tulee vahvistamaan Keisaripakkaa.

Lue lisää
Nuoret huippulupaukset Mansen naisten matkaan

Nuoret huippulupaukset Mansen naisten matkaan

Manse PP on tehnyt pelaajasopimukset nuorten huippulupausten Ella Reimanin ja Lina Oleniuksen kanssa. Hurjaa jälkeä ykköspesiksessä tehnyt kaksikko siirtyy Helsingin Roihusta Tampereelle. Kummankin pelaajan sopimus on 2+1 vuotinen.

Lue lisää
Tuomas Jussila ja Topias Lilja Manse PP:n keisaripusakkaan

Tuomas Jussila ja Topias Lilja Manse PP:n keisaripusakkaan

Manse PP on solminut kaksivuotiset sopimukset Tuomas Jussilan ja Topias Liljan kanssa.

Lue lisää
Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Väliinjättösääntö laajenee pesäpallossa alkavalle kaudelle

Pesäpalloliiton johtokunnan elokuussa 2019 tekemällä päätöksellä lyöntivuoroja koskevat pelisäännöt uudistuvat alkavalle kaudelle Superpesiksessä ja Ykköspesiksessä.

Lue lisää
Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Pesäpalloliitto ohjeisti korona-ajan käytännöistä

Kansallispelimme liki 100-vuotisen historian ajan pesäpallo-ottelu on aloitettu hutunkeitolla.

Lue lisää