Eric Bullock tuo lisää tulivoimaa TamUn hyökkäykseen
Eric Bullock tuo lisää tulivoimaa TamUn hyökkäykseen
Tampere Unitedin jo ennestään kova hyökkäyskalusto vahvistui vielä entisestään, kun Eric Bullock allekirjoitti yksivuotisen sopimuksen. Hyökkääjän paikalla viihtyvä 23-vuotias pelimies pystyy pelaamaan myös laidalla tai ylempänä keskikenttänä.
Eric Bullock siirtyy TamUun Nokian Palloseurasta, jossa hän pelasi edellisen kauden tehden kymmennen maalia 18 Kolmosen ottelussa. Jalkapallokoulutuksensa Bullock on hankkinut Valkeakoskella, jossa hän kävi läpi Hakan juniorimyllyn nousten jopa edustuksen harjoitusrinkiin. Valkeakoskella nuori mies sai myös ensimmäiset kosketuksensa miesten peleihin, kun hän A-juniorien SM-sarjan lisäksi pelasi Kolmosen pelejä PS-44:ssä.
Bullock voikin olla tuttu Sinipaitoja seuranneille TamUn edellisen Kolmosen kauden avauksesta, jossa hän oli Tehtaan kentällä Pallo-Seppojen parhaimmistoa TamUn 0–1-vierasvoittoon päättyneessä ottelussa.
Palloseppojen jälkeen Bullock muutti Helsinkiin, jossa hän pelasi Kolmosta HPS:ssä, josta tie vei Tampereelle TPV-paitaan. Siellä Bullock pelasi myös TamUa vastaan Tampereen derbyissä, ja oli mukana nostamassa TPV:tä Ykköseen. Kakkosessa 17 pelissä vyölle kertyi kolme maalia.
”Bullock on toki hyökkääjä, mitä meillä jo on paljon, mutta ei ehkä kuitenkaan vielä ihan saman tyyppistä. Eric on innokas juoksemaan selustaan linjan taakse, ja ihan niin puhdasta sellaista pelaajaa meillä ei vielä ollut”, perustelee päävalmentaja Jukka Listenmaa vielä yhden lisähyökkääjän signaamista joukkueeseen.
”Hän on myös varsin nopea kaveri, joten hän tuo jälleen yhden uuden variaation meidän pelaamiseen”, jatkaa Listenmaa.
Listenmaan mukaan Bullock on osoittanut harjoituksissa olevansa täydessä kunnossa, joten sisäänajovaiheelle ei ole tarvetta.
”Eric oli mukana jo viime viikolla, kun treenasimme jopa suhteellisen kovaa. Viime viikon torstaina meillä oli siihen asti kevään kovin tempopelitreeni, eikä hänellä ollut pienintäkään ongelmaa jaksamisen suhteen.”
BULLOCK TÄHYÄÄ SATEENTEKIJÄKSI
Nyt uusi kausi käynnistyy Tampere Unitedissa ja Bullock odottaa jo kovasti tositoimiin pääsyä.
”Epidemian vuoksi siirtynyt kauden avaus on nostanut nälkää”, Bullock toteaa.
”Joukkueena odotan tasaista ja nousukiitoista suorittamista. Meillä on tälle sarjatasolle kova rosteri kasassa, joten totta kai tavoite on pelata sarjatasoa pykälää korkeammalla kauden päätyttyä”, summaa Bullock joukkueen odotuksia alkavaan kauteen.
Viime kaudella hyökkääjä pääsi kaksinumeroiseen maalilukuun, ja maaleja hän aikoo mättää myös tänä vuonna.
”Hyökkääjänä henkilökohtainen tavoite on olla se sateentekijä ja tehdä paljon maaleja”, Bullock kertoo.
”En ole näin isolle ja sitoutuneelle kannattajajoukolle päässyt pelaamaan, mutta olen sivusta seurannut Sinikaartin upeaa tekemistä. Onkin mahtavaa päästä nyt viimein pelaamaan teille. Pidetään sama kova pöhinä päällä peleissä!” Bullock lähettää terveiset kannattajille.
Lähde: tampereunited.fi
Takaisin edelliselle sivulle